perjantai 15. joulukuuta 2017

Lofootit

Kvalvika beach & Ryten 5.10

 

Lähdimme ajamaan E10 tietä takaisin Å:sta ja käännyimme tielle Fv808, jonka näimmekin jo matkalla. Fv808 tien alussa on muutama silta ja se on hyvin kapea kulkea. Jatkoimme tietä noin 5km yhteensä ja se kääntyi parin kilometrin jälkeen vasemmalle. Tie kulki meren lähettyvillä ja siellä oli myös opasteita Kvalvika beachille. Löysimme parkkipaikan, joka oli todella ahdas ja täynnä autoja, mutta saimme mahdutettua omamme vielä.

Parkkipaikkaa vastapäätä lähtee vaellusreitti suoraan Kvalvika beachille, josta reitti jatkuu Ryten vuorelle. Lähdimme heti matkaan, kun olimme vaihtaneet vaellus varusteet. Emme olleet varmoja millainen ja minkä pituinen reitti rannalle tulisi olemaan, mutta polku oli hyvin selkeä päiväsaikaan ja jopa lapsi perheitä tuli vastaan. Alkuun matka oli melko helppokulkuista ja muutamia pitkospuitakin oli. Ensimmäisen tasanteen jälkeen alkoikin kivikkoinen osuus, mitä noustiin jonkin matkaa aluksi ylöspäin ja sitten pitkä matka alaspäin. Kivikossa oli raskasta kulkea, polku ei ollut selkeä ja se veikin yllättävän paljon aikaa, kivet olivat myös liukkaita. Kun astelimme kivikkoa alaspäin, suuntasimme katseemme Ryten vuorelle, mistä oli laskeutumassa muurahaisen kokoisia ihmisiä ja matka näytti silmissämme vielä todella pitkältä. Suurin osa oli jo paluu matkalla ja pelkäsimmekin, että olemmeko ainoot vielä ketkä meinaavat nousta ylöspäin, mutta enää ei ollut mahdollista kääntyä.










Rannalle päästyämme hengähdimme hetkeksi katselemaan turkoosin väristä merta ja vuorta, jonne meillä oli vielä pitkä matka. Ranta oli selvästi suosittu tähänkin aikaan vuodesta, jopa telttailijoille. Kävelimme rannan oikealle puolelle, jossa sijaitsi polun lähtöpaikka ja opaskyltti Ryten vuorelle. Vuorelle kapuaminen oli melko pystysuoraa nousua, kuitenkin hieman loivempaa kuin Floyan alkutaival. Matka oli osittain melko mutaista ja kivikkoista, mutta suurin osa polusta oli  helppokulkuista. Pahimman pystysuoran kiipeämisen jälkeen, reitti muuttui mukavaksi ja selvästi loivemmaksi, mutta jatkui joka kulman takana, eikä huippu tuntunut tulevan vastaan.
Pysähdyimme loivemmalla alueella hetkeksi juomaan ja katselemaan maisemia. Kvalvika beach oli mahtavan näköinen korkealta katsottuna ja ympärillämme olevien muiden vuorten huiput peittyivät sumuun.







Vuoren huipulla. Ilta aurinko paistoi, olimme päässeet reitin ylös asti noin tunnissa. Minä kaivoin repusta ensimmäisenä kameran ja räpsin kymmeniä kuvia. Otimme myös toisistamme kuvat somesta tutulla kivenlohkareella. Nautimme auringon laskusta ja taisimme herkutella klassiset eväämme eli tupla patukat. Samaan aikaan kanssamme vuorella olivain kaksi muuta kaverusta, joten satuimme sopivasti välttämään tungoksen huipulla. Sumu alkoi lähestyä myös Ryten vuorta, joten lähdimme noin tunnin ihmettelyn jälkeen laskeutumaan takaspäin. Laskeutuessamme, emme enää oikaisseet samaa reittiä, mitä tultaessa, vaan kiersimme kauempaa reittiä, mikä oli paljon loivempi ja mukavampi reitti alaspäin kulkiessa. Turhaan pelkäsimme olevamme viimeisiä vuorella, sillä laskeutuessamme vastaan tuli vielä monta kulkijaa matkalla vuoren huipulle. Jatkoimme laskeutumista rauhassa, ilta-aurinko värjäsi pilvet vaaleanpunaiseksi ja ruska loisti väreissään. Tämä oli ehdottomasti matkan hienoin ja muistiinpainuvin hetki.






















Päästyämme takaisin rannalle, jatkoimme suoraa matkaa autolle. Edessä oli nyt jyrkkä kivikkoinen matka ylöspäin ja valo alkoi hiipumaan taivaalta. Olimme päässeet kivikkoisen osuuden laelle ja tuli säkkipimeää. Vastaan tuli kuitenkin edelleen väkeä, jotka olivat menossa telttailemaan rannalle. Jatkoimme ripein askelin autolle ja saavuimme perille vähän ennen kahdeksaa. Kokonaisuudessaan matkaan meillä meni noin viisi tuntia.


Palasimme takaisin E10 tielle ja lähdimme etsimään yöpymispaikkaa. Lähistöllä olevat yöpymispaikat eivät olleet auki enää, joten lähdimme ajamaan kauemmaksi, noin tunnin matkan päähän. Löysimme paikan nimeltä Lofoten Camping Storfjord, josta kommelluksien kautta jopa saimme mökin, mikä sisälsi suihkun ja wc:nkin. Omistajat olivat todella mukavia ja meidän ei edes tarvinnut maksaa täyttä hintaa mökistä, sillä saavuimme niin myöhään. Hinnaksi jäi 500kruunua. Omistaja lisäksi kutsui meidät viettämään iltaa isolle rantalaiturille ja syömään makkaraa. Hengähdimme hetken mökissä ja kävimme tervehtimässä omistajia ja muita mökkiläisiä. Täysin sattumalta paikassa, mikä sijaitsi melko syrjässä Lofooteilla, Jermu törmäsi laiturilla vanhaan kaveriinsa. Pieni maailma...
Mökki oli viihtyisä ja pääsimme vihdoin suihkuun. Uni tuli nopeasti, koska vihdoin oli sänky missä nukkua. Aamulla herätessä tyynelle järvelle heijastui upeasti vastarannan maisema.





















tiistai 12. joulukuuta 2017

Lofootit


Svolvær - Haukland - Uttakleiv - Reine - Å 4-5.10


Jatkoimme matkaa laskeuduttuamme Fløyalta. Lähdimme ajamaan kohti Haukland beachia, jonne oli noin tunnin matka edessä. Tie kiemurteli ja kulki vuorten alareunoja pitkin. Kuljimme yli kauniiden siltojen ja ajoimme ohitse kuuluisan Viikinkimuseon, mikä on aivan E10 tien varrella.
Hauklandiin käännyttiin kapeammalle ja mutkittelevalle tielle, mitä pitkin pääsi rannan parkkipaikoille ja jos jatkoi vielä eteenpäin tunnelin läpi pääsi Uttakleivin rannalle.



Haukland Beach

Auringon laskun aikaan oli mitä otollisin aika saapua paikalle. Hiekka oli hopean väristä ja hienoa, jylhät vuoret ympäröivät rantaa ja horisontista paistoi auringon viimeiset säteet. Maisema oli mitä kaunein.
Päätimme kuitenkin kiertää vielä Hauklandin toiselle puolelle katsomaan Uttakleivin rantaa. Ajoimme autolla läpi tunnelin vuoren toiselle puolelle ja selvisi, että rannalle maksoi. Hiekkatien alkupäässä oli kamera, hinnasto ja pieni postilaatikko, jonne tiputimme 20kruunua käynnistämme rannalla. Uttakleivin puolelle olisi voinut myös jäädä yöksi, mutta se olisi maksanut enemmän. Kävimme siis vain kiertelemässä Uttakleivin rannan puolella ja ihailimme turkoosia merta. Tällä puolen rantaa oli tehty monista kuvista tuttu sydämenmuotoinen kivimuodostelma ja ranta olikin paljon kivikkoisempi verrattuna Hauklandin rantaan. Huomasimme Uttakleivin puolella, että olisimme päässeet Haukaland rannan kautta kävellen vuoren reunaa pitkin toisellekkin rannalle. Palasimme kuitenkin takaisin autolle ja ajoimme automme Hauklandin rannan parkkipaikalle. Leiriytyminen oli kielletty tällä parkkipaikalla, mutta paikalle oli jäänyt asuntoautokin yöpymään, niin päätimme itsekin yöpyä kyltistä huolimatta. Aurinko laski nopeasti ja lampaiden äänet pelottelivat pimeässä. Menimme vielä rannalle tekemään iltapalaa ja kuuntelemaan meren kohinaa, ennenkuin käperryimme makuupusseihimme.




Uttakleiv Beach

 







Auringon säteitä välkkyi vuorten välistä aamulla ja ilma oli raikasta. Teimme aamupalaa vielä rannan lähistöllä olevilla penkeillä ja keittelimme teetä. Nautimme maisemista ja odotimme, että aurinko nousisi kunnolla vuorten yli ja paistaisi lämpimästi, mutta aurinko tahtoi jäädä vuorten taakse. Pakkasimme siis auton ja lähdimme ajelemaan Reineen, jonne oli n. 60km:n matka. Palasimme jonkin matkaa samaa reittiä takaisinpäin ja sitten jatkoimme Offersoyveien nimistä tietä takaisin 10 tielle.

Haukland
Matkalla Reineen automme kiemurteli taas vuorten reunamilla, siltojen päällä, tunneleissa ja monien pikku kylien lävitse. Jermu taisi taas ajaa autoa, joten minä keskityin seuraamaan maisemia. Teimme muutaman pysähdyksen valokuvataksemme ja olisimme pysähtyneet vessaan, mutta kaikkien pysähdyspaikkojen vessat olivat lukittu. Oli aivan mahtava sää ja aurinko paistoi jatkuvasti pilvihattaroiden välistä. Olimme perillä Reinessä jo keskipäivän aikaan, joten päätimme ajaa vielä ohitse ja jatkaa Å:hon, johon ei ollut kuin n. 15minuutin matka.

Å






Å on Lofoottien viimeisin paikka, minne pääsee autolla. E10 tie päättyy parkkipaikkaan. Parkkipaikalta löyty yleisessä käytössä olevat wc-tilat ja siitä lähti myös kävelytie kylälle päin, sekä vuorille. Jätimme auton parkkipaikalle ja lähdimme kävellen tutkimaan Å:ta. Kävimme alkuun katsastamassa kalliot meren lähdeisyydessä, jonka jälkeen lähdimme kiipeämään ylöspäin kalliolle. Korkeammalta oli hurjan kauniit ruskaiset maisemat ja Å:n kyläläisten talot näkyivät hyvin. Vietimme kalliolla jonkun aikaa istuskellessa ja aurinkoa paistatellessa. Päätimme hakea kalliolle myös evästarvikkeet ja syödä.
Vuoret olisivat jatkuneet vielä parkkipaikalta vaikka kuinka pitkälle luultavasti ja pikkupolkuja näytti kulkevan siellä täällä. Me emme kuitenkaan lähteneet käymään kauempana, vaan pyörimme vain parkkipaikan läheisyydessä.





Aloimme miettiä yöpymistä ja huomista päivää, kun huomasimme, että huomiseksi oli luvattu pelkkää sadetta ja tällöin meidän oli tarkoitus kiivetä Ryten vuoren huipulle. Teimme nopean päätöksen ja lähdimmekin vielä samana päivänä yrittämään kapuamista Ryten vuorelle, koska ilmakin oli mitä parhain. Olisi ollut mielenkiintoista käydä tutustumassa tarkemmin kylään, mutta päätimme kuitenkin ehtiä vuoren huipulle, joten oli lähdettävä. Kuljimme taas Reinen kylän ohi ja tällöin pysähdyimme hetkeksi ihastelemaan punakattoisia taloja ja kalastajakylämäistä tunnelmaa.

Reine