Lofootit

Kvalvika beach & Ryten 5.10

 

Lähdimme ajamaan E10 tietä takaisin Å:sta ja käännyimme tielle Fv808, jonka näimmekin jo matkalla. Fv808 tien alussa on muutama silta ja se on hyvin kapea kulkea. Jatkoimme tietä noin 5km yhteensä ja se kääntyi parin kilometrin jälkeen vasemmalle. Tie kulki meren lähettyvillä ja siellä oli myös opasteita Kvalvika beachille. Löysimme parkkipaikan, joka oli todella ahdas ja täynnä autoja, mutta saimme mahdutettua omamme vielä.

https://www.google.fi/maps/dir/68.0743068,13.2033922/Kvalvika+Beach,+Fv808+100,+8387+Fredvang,+Norja/@68.078197,13.1488847,2726m/am=t/data=!3m2!1e3!4b1!4m8!4m7!1m0!1m5!1m1!1s0x45de19d8bb9affcd:0x53a3013eadbb58e7!2m2!1d13.1296769!2d68.0684098?dcr=0

Parkkipaikkaa vastapäätä lähtee vaellusreitti suoraan Kvalvika beachille, josta reitti jatkuu Ryten vuorelle. Lähdimme heti matkaan, kun olimme vaihtaneet vaellus varusteet. Emme olleet varmoja millainen ja minkä pituinen reitti rannalle tulisi olemaan, mutta polku oli hyvin selkeä päiväsaikaan ja jopa lapsi perheitä tuli vastaan. Alkuun matka oli melko helppokulkuista ja muutamia pitkospuitakin oli. Ensimmäisen tasanteen jälkeen alkoikin kivikkoinen osuus, mitä noustiin jonkin matkaa aluksi ylöspäin ja sitten pitkä matka alaspäin. Kivikossa oli raskasta kulkea, polku ei ollut selkeä ja se veikin yllättävän paljon aikaa, kivet olivat myös liukkaita. Kun astelimme kivikkoa alaspäin, suuntasimme katseemme Ryten vuorelle, mistä oli laskeutumassa muurahaisen kokoisia ihmisiä ja matka näytti silmissämme vielä todella pitkältä. Suurin osa oli jo paluu matkalla ja pelkäsimmekin, että olemmeko ainoot vielä ketkä meinaavat nousta ylöspäin, mutta enää ei ollut mahdollista kääntyä.

Rannalle päästyämme hengähdimme hetkeksi katselemaan turkoosin väristä merta ja vuorta, jonne meillä oli vielä pitkä matka. Ranta oli selvästi suosittu tähänkin aikaan vuodesta, jopa telttailijoille. Kävelimme rannan oikealle puolelle, jossa sijaitsi polun lähtöpaikka ja opaskyltti Ryten vuorelle. Vuorelle kapuaminen oli melko pystysuoraa nousua, kuitenkin hieman loivempaa kuin Floyan alkutaival. Matka oli osittain melko mutaista ja kivikkoista, mutta suurin osa polusta oli  helppokulkuista. Pahimman pystysuoran kiipeämisen jälkeen, reitti muuttui mukavaksi ja selvästi loivemmaksi, mutta jatkui joka kulman takana, eikä huippu tuntunut tulevan vastaan.

Pysähdyimme loivemmalla alueella hetkeksi juomaan ja katselemaan maisemia. Kvalvika beach oli mahtavan näköinen korkealta katsottuna ja ympärillämme olevien muiden vuorten huiput peittyivät sumuun.

Vuoren huipulla. Ilta aurinko paistoi, olimme päässeet reitin ylös asti noin tunnissa. Minä kaivoin repusta ensimmäisenä kameran ja räpsin kymmeniä kuvia. Otimme myös toisistamme kuvat somesta tutulla kivenlohkareella. Nautimme auringon laskusta ja taisimme herkutella klassiset eväämme eli tupla patukat. Samaan aikaan kanssamme vuorella olivain kaksi muuta kaverusta, joten satuimme sopivasti välttämään tungoksen huipulla. Sumu alkoi lähestyä myös Ryten vuorta, joten lähdimme noin tunnin ihmettelyn jälkeen laskeutumaan takaspäin. Laskeutuessamme, emme enää oikaisseet samaa reittiä, mitä tultaessa, vaan kiersimme kauempaa reittiä, mikä oli paljon loivempi ja mukavampi reitti alaspäin kulkiessa. Turhaan pelkäsimme olevamme viimeisiä vuorella, sillä laskeutuessamme vastaan tuli vielä monta kulkijaa matkalla vuoren huipulle. Jatkoimme laskeutumista rauhassa, ilta-aurinko värjäsi pilvet vaaleanpunaiseksi ja ruska loisti väreissään. Tämä oli ehdottomasti matkan hienoin ja muistiinpainuvin hetki.

 

Päästyämme takaisin rannalle, jatkoimme suoraa matkaa autolle. Edessä oli nyt jyrkkä kivikkoinen matka ylöspäin ja valo alkoi hiipumaan taivaalta. Olimme päässeet kivikkoisen osuuden laelle ja tuli säkkipimeää. Vastaan tuli kuitenkin edelleen väkeä, jotka olivat menossa telttailemaan rannalle. Jatkoimme ripein askelin autolle ja saavuimme perille vähän ennen kahdeksaa. Kokonaisuudessaan matkaan meillä meni noin viisi tuntia.

Palasimme takaisin E10 tielle ja lähdimme etsimään yöpymispaikkaa. Lähistöllä olevat yöpymispaikat eivät olleet auki enää, joten lähdimme ajamaan kauemmaksi, noin tunnin matkan päähän. Löysimme paikan nimeltä Lofoten Camping Storfjord, josta kommelluksien kautta jopa saimme mökin, mikä sisälsi suihkun ja wc:nkin. Omistajat olivat todella mukavia ja meidän ei edes tarvinnut maksaa täyttä hintaa mökistä, sillä saavuimme niin myöhään. Hinnaksi jäi 500kruunua. Omistaja lisäksi kutsui meidät viettämään iltaa isolle rantalaiturille ja syömään makkaraa. Hengähdimme hetken mökissä ja kävimme tervehtimässä omistajia ja muita mökkiläisiä. Täysin sattumalta paikassa, mikä sijaitsi melko syrjässä Lofooteilla, Jermu törmäsi laiturilla vanhaan kaveriinsa. Pieni maailma...

Mökki oli viihtyisä ja pääsimme vihdoin suihkuun. Uni tuli nopeasti, koska vihdoin oli sänky missä nukkua. Aamulla herätessä tyynelle järvelle heijastui upeasti vastarannan maisema.

Lofootit

Svolvær - Haukland - Uttakleiv - Reine - Å 4-5.10

Jatkoimme matkaa laskeuduttuamme Fløyalta. Lähdimme ajamaan kohti Haukland beachia, jonne oli noin tunnin matka edessä. Tie kiemurteli ja kulki vuorten alareunoja pitkin. Kuljimme yli kauniiden siltojen ja ajoimme ohitse kuuluisan Viikinkimuseon, mikä on aivan E10 tien varrella.

Hauklandiin käännyttiin kapeammalle ja mutkittelevalle tielle, mitä pitkin pääsi rannan parkkipaikoille ja jos jatkoi vielä eteenpäin tunnelin läpi pääsi Uttakleivin rannalle.

Haukland Beach

Auringon laskun aikaan oli mitä otollisin aika saapua paikalle. Hiekka oli hopean väristä ja hienoa, jylhät vuoret ympäröivät rantaa ja horisontista paistoi auringon viimeiset säteet. Maisema oli mitä kaunein.

Päätimme kuitenkin kiertää vielä Hauklandin toiselle puolelle katsomaan Uttakleivin rantaa. Ajoimme autolla läpi tunnelin vuoren toiselle puolelle ja selvisi, että rannalle maksoi. Hiekkatien alkupäässä oli kamera, hinnasto ja pieni postilaatikko, jonne tiputimme 20kruunua käynnistämme rannalla. Uttakleivin puolelle olisi voinut myös jäädä yöksi, mutta se olisi maksanut enemmän. Kävimme siis vain kiertelemässä Uttakleivin rannan puolella ja ihailimme turkoosia merta. Tällä puolen rantaa oli tehty monista kuvista tuttu sydämenmuotoinen kivimuodostelma ja ranta olikin paljon kivikkoisempi verrattuna Hauklandin rantaan. Huomasimme Uttakleivin puolella, että olisimme päässeet Haukaland rannan kautta kävellen vuoren reunaa pitkin toisellekkin rannalle. Palasimme kuitenkin takaisin autolle ja ajoimme automme Hauklandin rannan parkkipaikalle. Leiriytyminen oli kielletty tällä parkkipaikalla, mutta paikalle oli jäänyt asuntoautokin yöpymään, niin päätimme itsekin yöpyä kyltistä huolimatta. Aurinko laski nopeasti ja lampaiden äänet pelottelivat pimeässä. Menimme vielä rannalle tekemään iltapalaa ja kuuntelemaan meren kohinaa, ennenkuin käperryimme makuupusseihimme.

Uttakleiv Beach

 

Auringon säteitä välkkyi vuorten välistä aamulla ja ilma oli raikasta. Teimme aamupalaa vielä rannan lähistöllä olevilla penkeillä ja keittelimme teetä. Nautimme maisemista ja odotimme, että aurinko nousisi kunnolla vuorten yli ja paistaisi lämpimästi, mutta aurinko tahtoi jäädä vuorten taakse. Pakkasimme siis auton ja lähdimme ajelemaan Reineen, jonne oli n. 60km:n matka. Palasimme jonkin matkaa samaa reittiä takaisinpäin ja sitten jatkoimme Offersoyveien nimistä tietä takaisin 10 tielle.

Haukland

Matkalla Reineen automme kiemurteli taas vuorten reunamilla, siltojen päällä, tunneleissa ja monien pikku kylien lävitse. Jermu taisi taas ajaa autoa, joten minä keskityin seuraamaan maisemia. Teimme muutaman pysähdyksen valokuvataksemme ja olisimme pysähtyneet vessaan, mutta kaikkien pysähdyspaikkojen vessat olivat lukittu. Oli aivan mahtava sää ja aurinko paistoi jatkuvasti pilvihattaroiden välistä. Olimme perillä Reinessä jo keskipäivän aikaan, joten päätimme ajaa vielä ohitse ja jatkaa Å:hon, johon ei ollut kuin n. 15minuutin matka.

Å

Å on Lofoottien viimeisin paikka, minne pääsee autolla. E10 tie päättyy parkkipaikkaan. Parkkipaikalta löyty yleisessä käytössä olevat wc-tilat ja siitä lähti myös kävelytie kylälle päin, sekä vuorille. Jätimme auton parkkipaikalle ja lähdimme kävellen tutkimaan Å:ta. Kävimme alkuun katsastamassa kalliot meren lähdeisyydessä, jonka jälkeen lähdimme kiipeämään ylöspäin kalliolle. Korkeammalta oli hurjan kauniit ruskaiset maisemat ja Å:n kyläläisten talot näkyivät hyvin. Vietimme kalliolla jonkun aikaa istuskellessa ja aurinkoa paistatellessa. Päätimme hakea kalliolle myös evästarvikkeet ja syödä.

Vuoret olisivat jatkuneet vielä parkkipaikalta vaikka kuinka pitkälle luultavasti ja pikkupolkuja näytti kulkevan siellä täällä. Me emme kuitenkaan lähteneet käymään kauempana, vaan pyörimme vain parkkipaikan läheisyydessä.

Aloimme miettiä yöpymistä ja huomista päivää, kun huomasimme, että huomiseksi oli luvattu pelkkää sadetta ja tällöin meidän oli tarkoitus kiivetä Ryten vuoren huipulle. Teimme nopean päätöksen ja lähdimmekin vielä samana päivänä yrittämään kapuamista Ryten vuorelle, koska ilmakin oli mitä parhain. Olisi ollut mielenkiintoista käydä tutustumassa tarkemmin kylään, mutta päätimme kuitenkin ehtiä vuoren huipulle, joten oli lähdettävä. Kuljimme taas Reinen kylän ohi ja tällöin pysähdyimme hetkeksi ihastelemaan punakattoisia taloja ja kalastajakylämäistä tunnelmaa.

Reine

Lofootit

 Jyväskylä-Abisko-Lofootit-Svolvær-Fløya-Djevelporten 2.10.-4.10

 

Starttasimme Norjan reissumme maanantaina lokakuun alussa Jyväskylästä. Kasasimme aamulla kaikki pakkaamamme tavarat Fordiin ja lähdimme kohti pohjoista noin klo:9.00. Suunniteltu reittimme kulki E10 tietä pitkin Tornion kautta Kiirunaan, josta jatkoimme vielä Abiskon kansallispuistoon, missä olimme noin klo:21:30 perillä. Abiskossa yövyimme autossa, koska oli jo sen verran pimeää, että teltalle ei olisi löytynyt kovin helposti paikkaa ja tuuli oli myös sen verran voimakas, että autossakin humisi. Parkkipaikka, jossa yövyimme sijaitsi juna-aseman vasemmalla puolella ja siellä luki "no camping", mutta koska paikalle oli parkkeerannut asuntoautokin ja tilaa oli hurjasti, päätimme itsekin parkkeerata automme sinne. Kävimme kuitenkin tarkistamassa parkkipaikkaa vastapäätä kulkevan hiekkatien, mutta se nousikin rakennuksen luokse ja siellä oli ulkovessat. Ajoimme siis takas parkkipaikalle ja rullasimme penkit takakenoon ja kävimme nukkumaan.

Aamulla heräsimme pienessä kohmeessa huurteisesta autosta, söimme äkkiä ruisleivät ja lähdimme matkaan. Tarkoituksena oli Ruotsin puolella nähdä kuuluisa Lapporten, mutta koska saavuimme Abiskoon yön pimeydessä, emmekä aamulla ennen lähtöä katsoneet missä se sijaitsee ajoimme sen ohitse. Jatkoimme siis E10 tietä Norjan rajalle päin, pysähdellen muutaman kerran ihmettelemään ja ottamaan kuvia Ruotsin maisemista.

Norjan rajalle ei kestänyt Abiskosta kuin reilu puolituntia E10 tietä. Jatkoimme Norjassa vielä E10 tietä kohti Lofootteja. Maisemat muuttuivat jylhemmiksi ja lumihuippuisia vuoria oli jatkuvasti nähtävissä mihin katsoikaan ja minä sekaisin hienoista maisemista yritin tottakai napsia kaikista kuvia. Tie oli hyvin vaihtelevaa ja kapeaa kuin mikä, joten kuskina ei hirveästi kerennyt maisemia ihailemaan. Tunneleita alkoi tulemaan, kun pääsimme Moysalenin kansallispuiston lähelle ja tunnelit olivat noin muutamia kilometrejä pitkiä, pimeitä ja ahtaita. Teillä oli myös jonkin verran tietöitä, ja niissä meni välillä jonkin aikaa jonotellessa. Tien varsilla oli hyvin paljon pysähdyspaikkoja ja levennyksiä, ja niistä ilmoitettiin kylteillä etukäteen. Suurin osa pysähdyspaikkojen vessoista oli jo lukittu, johtuikohan jo näin myöhäisestä ajankohdasta.

Ensimmäinen vastaantullut kunnon vuori Norjan puolella

Ajoimme saman päivän aikana suoraan Svolværin kaupunkiin ja menimme yöksi camping alueelle nimeltä: Lofoten Feriesenter. Ostimme telttapaikan joka maksoi 150kruunua ja saimme käyttää suihkua,vessaa, sekä pientä keittiötä. Pystytimme illan aikana teltan ja kävimme kokkailemassa keittiössä, sekä kävelemässä Svolværissa. Kävelimme pikkuteitä pitkin sillan ohitse, jonka alla oleili kasoittain meritähtiä meressä, lisäksi kävimme katsomassa lähempää svolværgeita(pukinsarvi), jossa erottui nämä kaksi sarvea, minne ihmiset menevät hyppäämään toiselta sarvelta toiselle.

Tiistai yö menikin sitten kuunnellessa, kun telttakangas humisi tuulessa, että en tainnut nukahtaa kertaakaan, ja lopulta luovutin ja siirryin makuupussini kanssa auton sisälle hiljaisuuteen, jossa taisin aamusta saada muutaman tunnin nukuttua.

Keskiviikko aamuna pakkasimme kamat takaisin autoon ja suuntasimme ensimmäiselle vaelluksellemme reissussa. Kyseessä oli Svolværin suosittu Fløya vuori. Ajoimme auton vuoren alapuolelle Blåtindveien nimiselle tielle, joka sijaitsi heti hautausmaan läheisyydessä. Kävimme edellisiltana tarkistamassa, mistä reitti huipulle lähti ja missä parkkipaikka sijaitsi, joten löysimme helposti perille. Pakkasimme reppuihimme vesipullot, sekä eväspatukoita ja lämmintä vaatetta.

Fløya oikealla pulella

Floya ja jos tarkkaan katsoo Svolvaergeitan hyppy kivet

Vaelluksen lähtöpiste

Kello 11 lähdimme nousemaan merkittyä reittiä joka lähti vähän matkan päästä parkkipaikalta. Reitti on n.4km pitkä, merkitty sinivalkoisin täplin ja alku matkasta se on todella jyrkkää ja kivikkoista. Fløyan vuori on n.590m korkea. Pysähdyimme jo ensimmäisellä nousu osuudella monta kertaa ihastelemaan Svolværin kaupunkia, sekä riisumaan ensimmäiset vaatekerrastot, sillä noustessa tuli todella kuuma, eikä tuohon osuudelle osunut tuuli lainkaan.

Luulimme aluksi, että nousumme kohdistuu lähelle Svolværgeita, mutta pian meille selvisi, että Fløyan vuori on paljon korkeammalla ja kauempana kuin nämä sarvet, mitä ihailimme sivusta vaeltaessamme Fløyan vuorelle. Kun pääsimme alun jyrkän osion ylitse aukeni hieman avarampaa ja loivempaa nousu osuutta, jota kesti hyvin kauan. Keskiosuus noususta vaihteli, mutta oli mukavin osuus kaikista nousuista, sillä siinä polku oli melko helppo kulkuista ja polkuja haarautui niin paljon, että pystyi kiertämään kivikkoisimmat tai mutaisimmat osuudet. Pidimme monta kuvaus- ja evästaukoa, ihailimme kauniita maisemia, sekä keräsimme voimia jatkuvaan nousu urakkaan. Tasaisemman keskiosuuden jälkeen nousu alkoi taas kivikkoisena ja jatkui siitä jyrkkänä, mutta melko helppo kulkuisena Fløyan huipulle asti. Huipulla meidät valtasi aivan uskomaton fiilis, mitä ei olla aikasemmin koettu. Tämä oli ensimmäinen kunnon huiputus meille molemmille ja siltä se tuntuikin. Kun kurkkasi reunukselta alaspäin ja näki vain pystysuoraa kallion reunusta ja turkoosia merta, kyllä siinä hieman syke nousi. Fløyan korkein kohta itsessään on korkea kivikkoinen kasa ja sinne kapuaminen vaatisi jo hieman uhkarohkeutta. Polku kyllä johti lähes huipulle asti, mutta loppuosuus oli sen verran kivikkoista, joten emme lähteneet yrittämään korkeimmalle kohdalle kapuamista. sen sijaan kiersimme vuoren huipun päästä päähän ja napsimme kuvia minkä kerkesimme.

Näkymät vuoren reunalta

Fløyan huippu takana

Fløyan vuoren toinen huippu, jonka alapuolelle jäi Svolværgeit

Fløyan huiputuksen jälkeen oli vuorossa seuraava nähtävyys, Djevelporten (helvetin portti). Kyseessä oli siis kivi, joka oli vuorten välissä ja minne pääsi kipuamaan. Djevelportenille lähti polku, mikä kiersi Fløyan korkeimman huipun vasemmalta puolelta ja lähti laskeutumaan vuorta alaspäin. Kyseinen polku kulki melko vuoren reunaa pitkin, laskeutuen pikkuhiljaa alaspäin ja suoraan Djevelportenille, joka sijaitsi oikealla puolella polkua. Djevelportenille päästyämme suostui paikalla ollut norjalais-suomalais porukka ottamaan meistä muutaman kuvan kiven päällä, jonka jälkeen jäimme vielä kahdestaan ihailemaan kiveä ja sen takana siintäviä maisemia. Kivellä seisominen oli yksi huikeimmista kokemuksista ja sai varmasti adrenaliinin virtaamaan ja jalat tutisemaan!

Djevelportenilta pystyi jatkamaan suoraa polkua edelleen alaspäin ja laskeutumaan polulle, jota olimme alkujaan tulleet Fløyan vuorelle. Suosittelen menemään samaa reittiä alaspäin, mitä tultiin ylös, sillä itse ajattelimme, että kierrämme uutta polkua, mutta polku lähti kiertämään hirveästi oikealle, joten päätimme hyppiä soiden ohi takaisin sinivalko merkitylle polulle ja lasketua sitä pitkin alas. Pääsimme vuorelta alas vasta noin kello 17 illalla, joten koko päivän vaellukseen kului 6 tuntia. Olimme aikaisemmin lukeneet, että vaellukseen menee noin 2h per suunta, mutta me kyllä käytimme aikaa taukoihin ja vuoren huipulla oleskeluun, joten ei ihme, että koko matka kesti 6 tuntia.

Djevelporten

Svolværin kaupunki taustalla